lauantai 13. huhtikuuta 2013

FORWARD


Askel, pari eteenpäin ja stop.
Siinäpä keittiöremonttimme kulku lyhykäisyydessään. Kun ei ole liiemmin rahaa eikä aikaa tahi poweria saattaa aloitettuja hommia päätökseen sellaisella nopeudella kuin halajaisi, on eteneminen nytkähtelevää. Aloitetaan ja tehdään innolla, kunnes hommat seisahtuu. Kaikki on keskeneräistä.
Hommat seisoo ja se lamauttaa. Ja senpä vuoksi me seistään tuossa oviaukossa harva se ilta töiden jälkeen ruokaa ootellessa tumput suorina. Pitäisi tehdä, mutta kun ei
a) jaksa
b) ehdi
c) huvita
d) osaa.
e) Jotain muuta, mitä? Jotain oleellista puuttuu eikä kaupat ole auki tai rahaa ostaa.

No mutta, ollaan me jotain saatu aikaiseksi; seinälle teipatusta to do-listasta on raakattu yli jo aika paljon asioita, ainakin seuraavat: lattia aukaistu ja lisäeristetty selluvillalla, katto paneloitu, seinät levytetty puukuitulevyillä ja paikoin kipsilevyillä (sieltä minne tulee kaakelit), seinäpinnat paklattu ja hiottu, esiliisteröity ja tapetoitu makulatuuritapetilla, seinät maalattu Uulan valkoisella sisustusmaalilla ja katto kalustemaalilla, ja puhdistettu ja maalattu näkyviin jäävä hirsipalkki.
Vielä olisi luvassa mm. listojen hiontaa, kiinnittelyä ja maalausta sekä lattian hionta ja maalaus. 
Puuseppä lupaili kaapit vapun tienoille, joten kyllä tässä saa laittaa hihat heilumaan jos meinaa ehtiä raakata listan loppuun ennen sitä.

/ / /

Step forward (and stop) in the kitchen renovation.
We take along eagerly, but then work for some reason, 'freeze'. Everything is unfinished.
But we have already done a lot and should get ready by May Day. Too little time left.. so mayday endeed! ;)


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No hiljaa hyvää tulee! Ja ainakin on aikaa miettiä mitä oikeasti haluaa ja punnita eri vaihtoehtoja. Toki tiedän ettei tuo lohduta yhtään kun intoa olisi enemmän kuin pienessä kylässä. Mut tsemppiä kuitenkin.

Olen suht uusi lukija ja tykkään blogistasi superpaljon. Kuumeisesti odottelen aina uusia postauksia rempasta (ei paineita;)), koska itelläkin nuo hommat ajankohtaisia.

-Mimu-

NINNI kirjoitti...

Kiitos Mimu tsempistä :) Ja tervetuloa lukijakuntaan! Piristävää kuulla että joku jaksaa odottaa postauksia. Yritän saada niitä kevään ja lisääntyvän valon myötä useammin päivitettyä, koska tiiänettä osottavan aika on pitkä ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Ninni!
Löysin blogisi jonkun lukulistasta ja jäin lukemaan ja hihkumaan. Talo on niin tuttu perhekerhovuosilta ja monta kertaa ohi kulkiessani olen kurkkinut pihaan vähän mietteissäni: ketähän siellä on? osaavatkohan ne pitää tuosta aarteesta huolta? Osaavat!! Jään seuraamaan, ja jakamaan haaveesi lottovoitosta ja puoliksi kauniin vanhan tehtaan kunnostamisesta.

Sari

NINNI kirjoitti...

Hei Sari! Ja tervetuloa lukijakaartiin :) Tosi kiva kuulla jos lukijoissa on nyt sitten ainakin yksi joka tietää talomme ajoilta ennen meitä. Pihaan saapi kyllä kurkkia ja tulla vaikka pistäytymäänkin. Ei pahastuta :) Me täällä yritetään kyllä kaikkemme että saataisiin palautettua vanhan talon henkeä takaisin muovimattojen ja voimakkaiden värien alta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...