maanantai 6. toukokuuta 2013

WHITE ROOM



Edellisestä postauksesta on ehtinyt kulumaan jo kolmisen viikkoa. Ihan hävettää.
Mutta virsi on sama; kun ei vaan ole ehtinyt.
Nyt halusin, ja pojan sairastaessa ehdin, tulla kertomaan että makkarin remontti etenee taas. Seinät on valmiit. Ne on lisäeristetty sisältäpäin puukuitulevyillä ja selluvillalla ja tapeteerattu makulatuuritapetilla. Sen kiinnitykseen käytettiin vanhan ajan liisteriä ja maalaamiseen valkoista Uulan sisustusmaalia. Kaikki on siis pyritty tekemään mahdollisimman hengittäväksi, vanhaa kunnioittaen.

Vapun vietin pojan kanssa kotona A:n ollessa töissä, ja humalsin itseni Tikkurilan Wanhan Ajan lattiamaalilla, Permolla. Maalasin sillä nimittäin makkarin lattian pariin otteeseen, ja voin sanoa että kyllä meni päähän vaikka oli hengityssuojain käytössä. Ganska glada vappen.
Kuvissa lattia on maalattu vasta kerran, nyt jo pariinkin otteeseen, mutta ennekuin tulee ihan valmista, on ostettava lisää maalia ja siveltävä vielä yksi kerros.

Sitten ei olisikaan enää kuin listojen kiinnittely. Lattialistat on onneksi samat vanhat, leveät puulistat jotka vaan maalaamme, mutta kattolistoiksi valitsimme edeltäjiään leveämmät ja uritetut puulistat. Niiden jiiriin sahausta järkeilimme isän ja veljen meillä viikonloppuna vieraillessa.  Parin tunnin ja koelistametrin jälkeen saimme loppuunsa googlen ja omien kokeiluiden summana oikeanlaisen lopputuloksen. Vielä kun uskaltaisi alkaa toteuttamaan oppeja oikeisiin listoihin..

/ / /

Our bedrooms renovation progress.. The floor is now painted two times, but it still needs one more layer of paint. But all-white room it became.
 

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...