maanantai 8. syyskuuta 2014

VAIVA(AMA)TON LIMPPU


Vastapaistettu, lämmin leipä, nokare voita ja viipale juustoa - onko sen parempaa!
Tuoreen leivän tuskassa ja kokeilemisenhalusta tein eilen ensimmäistä kertaa kattilaleipää. Ohjeen olin repäissyt joskus jostain lehdestä, ja vaikka tuore leipä antoikin odottaa itseään, oli valmistus silti helppoa ja nopeaa - vain noin 10min. + kohotus- ja paistoaika. Suosittelen kokeilemaan tätä varsin vaivatonta limppusta!
Lisäsin ohjeesta poiketen taikinaan auringonkukan ja unikon siemeniä antamaan hieman purutuntumaa. Tässä leivässä sitä tarjoaa kyllä myös ihanan rapsakka kuori, joka on erityisesti meidän kuopuksen suosiossa - täydellinen kahdella hampaalla jyystettäväksi!



*
/ / Kattilaleipä / /

8 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
(tai hiivaleipä-, täysvehnä- tai sämpyläjauhoseosta)
1,5-2 tl suolaa
1/4 tl kuivahiivaa 
(kyllä, luit oikein, hiivaa tulee tosi vähän)
4 dl kylmää vettä
*
Sekoita jauhot, suola ja hiiva. Lisää vesi ja sekoita nopsasti käsin tai lastalla. Älä vaivaa.
Peitä kulho kelmulla ja jätä huoneenlämpöön 12-18 tunniksi.
Levitä leivinliina pöydälle, ripottele sille jauhoja ja kaada taikina päälle.
Painele tasaiseksi levyksi ilmakuplien pois saamiseksi.
Käännä levyn reunoja keskustaa kohti kuin taittelisit nenäliinan.
Ripottele päälle jauhoja ja kääri löyhästi liinan sisään. Jätä kohoamaan n. 2 tunniksi.

Säädä uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja laita kannellinen pata/uunin kestävä kattila (ei muoviosia) lämpenemään. Kun uuni on valmis, ota lämmennyt astia uunista ja nosta taikina sen kyytiin. Paista kansi suljettuna 30min. Sitten poista kansi ja paista vielä 20min.
Leipä on kypsä kun se kumisee koputettaessa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos reseptistä :) täytyy testata tätä.
Oon kerran aikaisemmin tehny "pataleipää". Valmis leipä maistui pelkästään hiivalle vaikka ohjeen mukaan prikulleen tein! JennyN

NINNI kirjoitti...

Olkaaoa hyvät vain! Minunkin aiemmat leipäviritykset on olleet hiivaisia, mutta tähän hiivaa tulee niin vähän ja kun se vielä on kuivahiivaa, ei maistu hiivalle lain. Siirapeilla, siemenillä ja erilaisilla jauhoilla saa sitten muunneltua makua ja koostumusta jos alkaa maistua "puurolle" ;) Isännän mielestä tässä ois saanu kuulemma olla hieman enemmän suolaa.. Tjaa-a..nää on näitä makukysymyksiä ;)

Ruusa kirjoitti...

No jopas sattui; naapurikylältä löytyi blogi! :D
Enpäs tiennytkään, että tuota taloa rempataan ja asutaan, jei! Ihana talo, jonka ohi ajan usein ja jonka vieressä käyn kaupassa. :)

Olipa hauska sattuma ja kiva blogi kaupan päälle! Jei!!

NINNI kirjoitti...

Heippa Ruusa! Kiva että löysit blogiini :) Se on kyllä aina jännä fiilis kun näkee/tajuaa nähneensä livenä blogin tai jonkun muun "julkisen jutun" kautta tutun paikan tai ihmisen. Niin kävi sinulle nyt :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...