torstai 30. lokakuuta 2014

OI, AURINKO!

 

  



Oi, ihana aurinko!
Aamulla jo antoi merkkejä itsestään. Sitten tuli jo sisään ovista ja ikkunoista. Että niin rakastan sitä valoa kun tulvii sisään, loistaa keittiön kaakeleista, muodostaa valkoisia läikkiä seinille, häikäisee silmiä ja lämmittää kohdalle osuessaan niin suloisesti. Oikea valokylpy! Se paljastaa tahmasormitaiteilut ikkunoista, miljoonat pienet pölyhiukkaset ilmasta ja tekemättömät ja keskeneräiset työt, mutta ei haittaa - tehdään ne sitten kun on pimeää.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

MAKER'S MARKET



Hei, olettekos vielä kuulleet uudesta itsetehdyn ja kierrätyksen kauppapaikasta, Maker's Marketista?!
Työkaverini Taru yhdessä miehensä kanssa on tuon ihanuuden takana. Avajaisia vietettiin syyskuussa. Sivusto on erittäin freesi ja ajan hengessä oleva niin ulkoasultaan kuin idealtaankin - tuotteista puhumattakaan. Vihdoin myös netissä on paikka, mistä saa herkullisia käsitöitä ja kierrätettyjä aarteita samoilta sivuilta.

Jos ette ole vielä vierailleet Maker's Marketissa, klikkaa sinne tästä. Minäkin olen siellä!

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

SIPSUT


Pakkohan niitä oli kokeilla, niin monessa tulleet vastaan. Kehuttukin on.
Lehtikaalisipsit - ihan uusi juttu mulle. Kaali ei kuulu lempi vihanneksiin, joten pieni epäilyksen haiven oli matkassa mukana, mutta halusin antaa sille mahiksen. Täytyy sanoa että kaalin voimakas tuoksu/haju puistatti ensin eikä makukaan hivellyt nystyröitä. Jäivät seisomaan pöydälle. Mutta muutamana päivänä näitä aina ohikulkiessa napsiessa olen alkanut nyt jopa tykkäämään näistä. Hurraa.

Reseptejä on netti ja lehdet pullollaan, joten jokainen löytää varmasti itselleen sopivan. Itse kokeilin erittäin simppeliä rypsiöljy-suola-versiota. Seuraavan satsin voisi ehkä jo maustaa vaikka chilillä esim. tähän tyyliin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...